Sotahuuto-yhdistys ry

 

 

Sotahuuto-yhdistys ry. on vuonna 2007 perustettu rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja kehittää suomalaista pehmoasetaisteluharrastusta sekä historiallisen taistelun tuntemusta. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys osallistuu messuille, järjestää voittoa tuottamatta pehmoasetaistelutapahtumia, kilpailuja sekä harjoittaa alan julkaisutoimintaa.

 

Yhdistyksen tärkein toimintamuoto on sen vuosittain järjestämä Sotahuuto -taistelutapahtuma.

 

 Jatkossa yhdistys keskittyy yhä enemmän itse lajikulttuurin turvaamiseen ja kehittämiseen projektimuotoisen toiminnan kautta. Yhdistys ei ole, eikä pyri olemaan harrasteen keskusjärjestö Suomessa, eikä sillä ole yhdistysjäseniä. Sotahuuto-yhdistys ry kuitenkin tarjoaa mahdollisuuksiensa mukaan osaamisensa ja auttavan kätensä niitä tarvitsevien alan harrastajien ja erityisesti yhdistysten käyttöön.

 

Yhdistyksen toimijat ovat eripuolilta Suomea ja ovat olleet kukin tekemässä vähintään yhtä Sotahuuto -tapahtumaa. Näin yhdistys on koonnut yhteen joukon alan aktiivisimpia harrastajia, jotka muodostavat yhdistykselle korvaamattoman resurssin. Yhdistys haluaa, että sen toimijoiden joukkoon on mahdollisimman helppoa liittyä ja pyrkii toiminnassaan läpinäkyvyyteen erityisesti harrastajakentän suuntaan.

 

Yhdistys on voittoa tuottamaton ja etsii jatkuvasti yhteistyökumppaneita toimintojensa tukemiseksi.

 

Sotahuudon hallitukseen saa yhteyden ottamalla yhteyttä Roope Sillanpäähän (sotahuutory[at]gmail.com).

 

Sotahuuto- yhdistyksen säännöt löytyvät täältä

 

 

ETUSIVULLE

Ota yhteyttä:

sotahuutory[at]gmail.com

Ryhmätiedot

Yhdistyksen säännöt

B2.fi - Sotahuudon kotisivujen palveluntarjoaja.
B2.fi - Sotahuudon kotisivujen palveluntarjoaja.
B2.fi - Sotahuudon kotisivujen palveluntarjoaja.